VALIKKO

Mikä on Porin lyhytaaltoasema?

Itä-Porin Väinölässä sijaitseva lyhytaaltoasema rakennettiin Yleisradion ulkomaille suunnattujen radio-ohjelmien lähettämisestä varten vuonna 1939-1940 ja sen toiminta päättyi vuonna 1987. Ohjelmien sisältö tuotettiin valtaosin Helsingissä, josta se toimitettiin puhelinlankoja pitkin tai fyysisinä tallenteina maanteitse Poriin. Vuosien mittaan Porissa myös tuotettiin joitain ohjelmia, mutta suurimmaksi osin asemarakennus toimi ainoastaan teknisenä lähettimenä.

Porin valikoitumiseen lähettimen sijoituspaikaksi vaikuttivat muunmuassa lyhytaaltojen käyttäytymiseen, energian saantiin ja maanpuolustukseen liittyvät tekijät. Esimerkiksi alueen tasainen ja savinen maaperä sekä meren läheisyys palvelevat hyvin lyhytaaltojen heijastusvaikutuksia. Energian saannin osalta keskeistä oli Harjavallan vesivoimalaitos, joka valmistui 1930-luvun lopulla samanaikaisesti lyhytaaltoaseman ja viereisen Outokummun kuparivalssilaitoksen kanssa.

Lyhytaalloilla, jotka 1930-luvulla olivat tekniikan hämmästyttävä uutuus, oli – ja on edelleen – tärkeä rooli kriisitilanteissa, sillä niiden avulla voidaan välittää viestiä käytännössä koko maapallolle ilman välikäsiä tai muuta tekniikkaa kuin lyhytaaltovastaanotin, niin sanottu maailmanradio.

Katso lisää:

Yle Areena

Raimo Mäkelän blogi

Juhani Niinistön blogi

Wikipedia